keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Weekend♥ 24.5 - 26.5

Kirjoitan nyt viikonlopusta kun olin Jassun kanssa tallilla yötä 24.5 - 26.5 välisenä yönä

Perjantai 24.5

Tulimme Jassun kanssa tallille 7 aikoihin ilalla, Lahti reissun jälkeen. Kävimme heittämässä kamamme talolle, ja läksimme hakemaan poneja. Jassu meni hakemaan Betsyä, ja sen jälkeen Jassu auttoi minua Romin kanssa. Jassu oli minua aikaisemmin valmis, joten Jassu lähti Paulan kanssa kentälle. 

 Minä saavuin Romin kanssa. Kävelimme yhteensä 7 kierrosta, ja aloitin ravailemaan. Romi nosti ravin hyvin, mutta tuntui aika reippaalta. Tein aika paljon ympyröitä, ja ravasin molempiin suuntiin. Nostin laukan ja Romi tuntui aika hitaalta, kannustin Romia vähän ja sitten Romi meni kivasti. Sitten aloin katsomaan loppu raveissa/käyneissä kun Jassu hyppäsi muutaman kerran.





Jassu meni viellä peltoon laukkaamaan Betsyn kanssa, mutta minä talutin Romia, ja siksi en mennyt koska minua alkaa oksettaa ampiaiset ja muut ötökät. Menimme laittamaan poneja pois ja sitten ulos.

Illalla kävimme vielä Jassun kanssa uimassa Jatilan puu-uima-altaassa. Vesi ilo +14, joten meillä meni hetki päästä veteen. Jassu Hyppäsi veteen 5 kertaa pommilla, mutta minun tulo kesti vähän kauemmin. Nukkumaan menimme joskus 1 aikoihin yöllä.

Lauantai 25.5

Heräilimme 10 aikaan, ja läksimme suoraan talliin. Jassu kuvaili hetken Nooran tuntia, ja minä taas lähdin kuvaamaan maastoon Oonan tuntia. Kuvausten jälkeen lähdimme hakemaan Romia ja Meiniriä sisään. Laitoimme ponit rivakasti kuntoon, ja läksimme kentälle. Otimme siellä alkuverkkoja, ja Romilla riitti virtaa! Silti Romi kuunteli minua. 





Menimme vielä lopuksi pellolle laukkaamaan. Se oli parasta, sillä Romi ja Meinir lähtivät aivan täyttä, mutta saimme ne pysäytettyä ongelmitta. Palattuamme kentälle menemään loppuverkkoja.











Menimme kuvailemaan viellä varsoja

Kävimme viellä uimassa ja vesi oli tällä kertaa +16. Menimme viellä hakemaan Betsy, ja hoidimme sen kuntoon. Huomattiin että Betsyllä oli toinen etujalan kenkä irti, joten Jassu meni vain ottamaan posekuvia pellolle.







Jassu laittoin Betsyn pois, sen jälkeen menimme ottamaan Paulasta ja Monkasta kuvia.

Kuvailujen jälkeen Jassu vei Betsyn ulos, ja haimme vuorostaan Romin. Jassu otti Romista ja Minusta myös posekuvia pellossa. Veimme kuvien jälkeen Romin takaisin tarhaan. Jassu oli tehnyt pellolla puolikkaan kukkaseppeleen, ja Jassu kävi syöttämässä sen Betsylle. Betsy juoksi tarhassa Jassua vastaan :3 Minä onnistui myös saamaan kuvia Betsystä, kun se peihtaroi.






Jassu kävi vielä hakemassa Meinirin ja Twisterin sisälle.


Menimme Jennin ja Nooran kanssa uimaan. Kävimme myös lammessa, paljussa, ja Savusaunassa. Oli kivaa, vaikkakin paljussa oli todella kuuma, yli +50. Uima-altaassa oli silloin +17. Uinnin jälkeen katsoimme Jimiltä Jassun kanssa Poliisit ohjelmaa, ja menimme nukkumaan 2 aikaan yöllä.

Sunnuntai 26.5

Heräilimme taas puoli 10 aikoihin ja läksimme taas heti talliin. Kävelimme suoraan kentälle, jossa Sassi ratsasti Monnilla.


Jassu kysyi, että saisiko hän mennä Monnilla pitkästä aikaan, ja se sopi Sassille. 



Jassu juoksutti ja ratsasti myös Betsyllä pikaisesti.



Jassu laittoi Betsyn pois, ruokki sen, ja vei ulos. Aloitimme Jassun kanssa kuvaamaan lyhytelokuvaa, joka oli tietysti hevosaiheinen. Sen lisään sitten tänne blogiini, kunhan Jassu saa sen editoitua. Meinir oli myös leffassa mukana, ja käyttäytyi hienosti. Meinir sai siinä tarpeellisen liikutuksensa.

Leffan kuvausten jälkeen minä hain Romin, ja laitoin kuntoon. Minä ratsasti kentällä, ja Jassu piti minulle tuntia. Aluksi oli ravi tehtävä, missä harjoiteltiin harjoitusravia, sillä pompin Romin harjoitus ravissa. Romi meni kuitenkin todella hyvin, ja minä pysyin ihan hyvin harjoitusravissa! Hyppäsin myös estettä, ja korkeimmillaan este oli 65cm. Minä kylläkin kerran tipuin, koska Romi kielsi, ja minulla ei tasapaino riittänyt. Romi siis kielsi 65cm esteelle, vaikka se oli jo kerran ylitetty. Minua ei kuitenkaan sattunut, ja sain Romin siitä uudestaan yli.




Menin loppukäynnit radalla, ja sen jälkeen laitoin Romin pois. 





Hilluimme vielä hetken tallilla, ja lähdimme 8 aikaan illalla kotiin.

Vire tuli takas :3



2 kommenttia:

  1. Vähä söpöjä kuvia ;3 Noi sun ja Romin kuvat tuolt radalta!♥ Ja hienosti hyppäsit Romilla ;3

    VastaaPoista

Kommentoithan asiallisesti :) !