perjantai 5. heinäkuuta 2013

Jatilassa yötä :) 3-5.7

Keksiviikko

Tulin Keskiviikkona tallille Jassun kanssa.  Autoimme leiriläisiä ja uimme paljon. Jassu sai uuden objektiivin, joten kuvailimme paljon. Minäkin sain käyttää sitä omassa kamerassani.

Eka kuva uudella objektiivillä :)




Kuvasimme myös Iidaa, joka ratsasti Cindellä. Otimme myös ponien kanssa posekuvia!










Lounaan jälkeen oli kauneuskisat ja kampaukset olivat nättejä.

Sakke oli paras !




Kaikki olivat nousseet selkään ja olivat juuri lähdössä hoitsuratsastukselle, niin Jassu kaatui tuolin kanssa aika pahastikkin. Jassulle tuli pieni haava, eikä hän pystynyt kävellä kunnolla. No ei se mitään teimme kuitenkin kaikki neljä iltatallin. Minä kuskasi Jassua ympäri tallia kottikärryissä.

Torstai

Heräsimme ja menimme reippaina aamutalliin.


Aamutallin jälkeen menimme kuvaamaan leiriläisten estetunteja. Leiriläiset hyppäsivät ensin maneesissa ja sitten maastoesteillä.


Joku hyppäsi Romilla

Toi Tedin ratsastaja tippui 3 kertaa


Olimme myös mukana poniagilityssä. Hypytimme Mallua siellä.



Oli ruokailu ja sen jälkeen Betsylle vaihdettiin uudet kaviokuume pohjalliset.


Kävimme kuvailemassa ponejakin ja uimassa.






Illalla menimme leirinuotiolle, ja siellä oli kivaa. Teimme taas iltatallin.


Perjantai

Heräsimme aamulla aikaisin ja jouduimme kiskomaan Iidan ylös. Teimme aamutallia ja kävimme uimassa.


Kuvasimme kisojakin. Tuli 4 tippumista, eikä ratsastajat olleet kovin hyvässä jamassa. Minä toimin liputtajana ja Jassu kuvaajana.




Kävimme kisojen jälkeen uimassa ja lähdimme Jassulle.

Jassulla koimme järkytyksen. Jassulla ei ollut enään keittiötä, vaan laudat näkyi.



Toto

Pörrö (Jänis)
Jassulla ei voi juoda vettä tai syödä kunnon ruokaa, mutta me kävimme Hesessä syömässä ja kaupassa ostamassa karkkia.

Tulimme takaisin Jassulle ja olemme laskeneet mäkeä leikkitraktorilla ja potkulaudalla. Olemme myös leikkineet Toton kanssa.






Jäin Jassulle yöksi ja menemme huomennakin Jatilaan.

Oliko kiva postaus?, jos oli niin kommentoimaan vaan!

2 kommenttia:

Kommentoithan asiallisesti :) !